Hopea

Eng. Silver Swe. Silver Fra. Argent Ger. Silber Ru. серебро
 
Ominaisuudet
Kemiallinen merkki: Ag (lat. argentrum)
Sulamispiste: 960 ´C
Kiehumispiste: 2180 ´C
Ominaispaino: 10,5 g/cm3 (20 ´C lämmössä)
 
Puhdas hopea on valkoinen, kauniisti kiiltävä metalli. Hopean loistavaan kiiltoon viittaa sen latinankielinen nimi argentum samoin kuin kreikankielinen nimi argyros. Kiinteässä muodossa puhtaan hopean pintaan muodostuu erittäin ohut hopeaoksidi-kerros. Käytännössä hopea ei kuitenkaan hapetu.
Hopea on kuparia pehmeämpää, mutta kultaa kovempaa, helposti taottavaa ja erittäin venyvää.
Hopella on myös erinomainen lämmönjohtavuus, sen voi tuntea sekoittaessaan kuumaa juomaa hopealusikalla. Sen lämmönjohtavuus onkin parempi kuin millään muulla metallilla. Hopealla on myös paras sähkönjohtokyky.
Hopea syöpyy voimakkaasti merivedessä siinä olevan suolan vaikutuksesta.
Puhdas hopea ei yhdy suoraan happeen. Hopea yhtyy helposti rikkiin, ja vapaat halogeenit yhtyvät suoraan hopeaan jo huoneenlämmössä. Tästä syystä hopeaseoksesta valmistetut esineet tummuvat helposti. Hopea ei liukene veteen, mutta sen oksidikerroksesta liukenee bakterisidisia hopeaioneja. Ilmeisesti tämän bakteereja tappavan ominaisuuden vuoksi on tullut tavaksi valmistaa ruokailuvälineitä hopeasta.
 
Historiaa
Hopea on yksi ensimmäisistä metalleista, joita ihminen on ottanyt käyttöönsä. Varhaisina aikoina sitä pidettiin lähes yhtä arvokkaana kuin kultaa, jopa arvokkaampana, kunnes alettiin tehdä enemmän hopealöydöksiä. Hinnan ja hopean arvostuksen laskun aiheuttivat varsinkin foinikialaisten löydöt Espanjassa, Armeniassa ja Kyproksessa. Hopean tuotanto lisääntyi huomattavasti Amerikan löytämisen jälkeen.
 
Kansanuskomukset hopeasta linkki
 
Malmit
Maankuoressa hopeaa on keskimäärin 0,1g tonnissa. Hopealle ominaista on, että sitä esiintyy aivan pieninä määrinä muissa mineraaleissa, etenkin metallisulfideissa. Useimmiten se on kemiallisissa yhdisteissä rikin, antimolin, arseenin, kuparin, kloorin ym. kanssa. Hopean päasiallisena lähteenä ovat sen mineraaliyhdisteet kuten argentiitti eli hopeahohde, josta metalli on helppo erottaa. Etelä- ja Keski-Amerikassa tavataan vuorisuolatyyppisenä kiteytyvää sarvihopeaa, kerargyniittiä.
Suurin osa hopean tuotannosta ei kuitenkaan ole peräisin hopeamalmeista, vaan sitä saadaan sivutuotteena epäjalojen metallien malmeja jalostettaessa. Nykyään hopea on kuitenkin suhteellisen helppoa käsitellä.
Nykyisin käytössä olevista hopeaesiintymistä lähes 90% on Amerikan mantereella. Huomattavia hopeantuottaja maita ovat myös Kanada, Venäjä ja Australia. Suomessa hopeaa on saatu sivutuotteena Outokummun, Pyhäsalmen, Aijalan, Vihannin ja Ylöjärven kaivoksista.
 
Valmistus
Ensimmäinen tärkeä askel hopean malmista erottamiseen otettiin käyttöön 1500-luvun alkupuolella. Menetelmää kutsuttiin patioprosessiksi. Prosessi ei ollut kuitenkaan erityisen tehokas, ja elohopean kulutus oli suuri. Sanottiinkin, että hopeakaivoksen omistaja tarvitsi myös elohopeakaivoksen tähän prosessiin. Patioprosessin korvasi syanidiuuttaminen, joka perustuu hopean liukenemiseen natriumsyanidiin kompleksiyhdisteeksi, josta hopea erotetaan sinkillä saostaen tai elektrolyyttisesti.
Hopean erottamisen lyijyn poistamismenetelmällä tunsivat jo roomalaiset. Myöhemmin etsittiin menetelmää, jolla voitaisiin valmistaa hopeaa niin, ettei koko lyijymäärää tarvitsisi hapettaa.
Ns. Pattisonin menetelmässä lyijy kiteytettiin jäähdyttämällä suurta lyijymäärää hitaasti, ja pohjalle vähitellen laskeutuvat hopeattomat lyijykiteet siivilöitiin pois.
Tärkeimmät nykyaikaiset hopeanvalmistusmenetelmät ovat Parkes- ja syanidimenetelmät. Parkes-menetelmää käytetään hopean erottamiseen lyijystä. Syanidiuuttamisessa käsitellään hienoksi jauhettua malmia laimealla kalium- tai natriumsyanidiliuoksella, johon hopea liukenee kompleksiyhdisteenä.
 
Käyttökohteet
Aikaisemmin hopeaa käytettiin yleisesti rahojen valmistukseen, mutta nykyisin sitä käytetään vain juhlarahoihin. Suurin hopeaa käyttävä teollisuuden haara on ollut filmiteollisuus. Toinen suuri hopean käyttäjäryhmä on elektroninen teollisuus, esim. suuritaajuisten sähkövirtojen johtimien pintakerros päällystetään hopealla. Hopean erinomaista heijastuskykyä on käytetty hyväksi peilien valmistuksessa. Hopeateosten ja korujen valmistajien osuudeksi jää vajaa kolmannes teollisesta käytöstä.
 
Leimattavat pitoisuudet
Vanhaa painomittaa, luotia, on käytetty hopean painoyksikkönä. Yksi luoti on n.13,3 grammaa. Luotia on käytetty edelleen hopeaseoksen pitoisuusmittana 1/16 seoksesta.
Jalometallituotteina saa Suomessa valmistaa ja myydä tuotteita, jotka sisältävät hopeatuotteissa vähintään 800 massan tuhannesosaa (promillea) puhdasta hopeaa.
Suomessa sallitut leimattavat pitoisuudet ovat: 800, 830, 925, 999