Hopean työstötekniikoita

Hehkuttamista, eli metallien lämmittämistä, tehdään, jotta metalli pehmenisi ja sitä olisi helpompi työstää.Hehkuttaminen tapahtuu tavallisesti nestekaasuliekillä sopivan hehkutusalustan päällä. Uunihehkutus ei ole metallille hyväksi, koska seostettu metalli hapettuu uunissa voimakkaasti.

Nestekaasuliekki on oikein hyvä hehkuttamiseen, kunhan liekki on rakenteeltaan neutraali ja sitä pidetään oikealla etäisyydellä metallin pinnasta. Paras etäisyys on liekin sinisen sydänosan kärki, koska tämä liekin osa on kuumin ja se suojaa laajalti metallin pintaa hapettumiselta. Hyvä hehkutusalusta on leca-soran tai hohkakivimurskan päällä oleva ruostumattomasta teräksestä kudottu verkko. Kylmä alusta ei aiheuta hehkutettavassa kappaleessa lämmönhukkaa, vaan liekki pääsee ympäröimään kappaleen tasaisesti. Hehkuttaessa on hyvä pitää liekki koko ajan liikkeessä metallin pinnan päällä, jotta lämpö jakaantuisi tasaisesti.

Hehkutukseen on käytettävä kohtuullisesti aikaa, että tarvittavat kiderakenteen muutokset ehtivät tapahtua hehkutetussa aineessa kauttaaltaan. Aikaan vaikuttaa ainevahvuus ja hehkutuslämpötila. Liian lyhyt hehkutus jättää aineeseen rakenteellisia jännitteitä ja liian pitkä tai kuuma hehkutus aiheuttaa metalliseokseen epätasaisen ja karkean kiderakenteen. Kunnollista hehkutusta tehdessä tulevat esiin myös aineessa piilossa olleet kaasurakkulat- ja kuplat. Metallin hapettumista voidaan myös estää suojaamalla pinnat boorihapolla. Tällöin mm. kiillotetut pinnat pysyvät hyvinä. Tämä suojausmenetelmä voi kuitenkin vaikeuttaa hehkumisen seuraamista.

Kun metalli hehkuu karpalonpunaisena, on oikea hehkutuslämpötila saavutettu. Kumminkin erilaisissa valaistuksissa, voi metallin hehkumisväri näyttää erilaiselta. Parhaiten hehku näkyy hämärässä valaistuksessa. Hopean hehkuttamisessa hehkun arviointia vaikeuttaa myös pinnalle kertyvä tumma hienohopeakerros, jonka alta hehkumista on vaikea nähdä. Hopean suhteen kannattaakin tarkkailla vaikka levyn reunaa, jonka pintaa on viilattu niin, että perusaine tulee esiin.

Sahaus suoritetaan rauhallisesti. Terää ei saa painaa liikaa, sillä se katkeaa helposti. Sahaus voidaan aloittaa myös keskeltä kappaletta, jolloin kappaleeseen porataan reikä, johon terä pujotetaan ja kiinnitetään sahaan tiukasti. Sahattaessa terä syö sahattavaa ainetta vedettäessä. Terään on ajoittain hyvä sipaista hieman mehiläisvahaa tai kynttilää, jotta sahaus on sujuvampaa ja herkempää. Sahan kaari on säädettävissä eripituisille terille, joten myös katkenneet sahanterät voidaan hyödyntää

Metallin pakottaminen eli metallin vasarointi toiseen muotoon kylmänä. Pakottamista käytetään lähinnä pehmeiden metallien kuparin, hopean ja kullan muotoiluun. Pääasiallisesti pakottamista käytetään korujen muotoiluun. Pakottamista voidaan tehdä metallia tai puuta vastaan. Pakottamisessa käytetään erilaisia vasaroita tavoitteen mukaan. Punsselit ovat lyhyitä teräs tankoja joiden toinen pää on muotoiltu eri käyttö tarkoituksia varten. Useasti seppä on itse tehnyt punsselinsa tarpeen mukaan tarkkaan tai suurempiin töihin.

Skrymppaus on hallittua sulattamista. Skrymppauksessa metallin pintaa kuumennetaan hehkutuspisteeseen. Tämän jälkeen levy hapotetaan ja kuumennus toistetaan. Kuumennus-hapotus menetelmää toistetaan useita kertoja, joskus jopa yli kymmenen, kunnes metallin pintaa lämmitetään siihen pisteeseen, että hienohopean alla oleva seostettu hopea alkaa sulamaan ja kuroutua kokoon erilaisille poimuille.

Kaiverrus. Kaivertajat käyttävät karkaistusta teräksestä valmistettua työkalua, kaiverrinta, leikkaamaan kuvion metallin pintaan, yleisimmin kupari- tai hopealevylle. Kuvio piirretään levylle ja levy kiinnitetään esimerkiksi puupalikalle sinettivahalla. Kaivertimissa on valikoima kokoja ja muotoja, jotka tuottavat erityyppisiä uurteita. Työkalun, jota usein käytetään kuvion tekemiseen, kulma on hieman kaartuva päästä. Tasaisia kaivertimia käytetään tekemään täyttötyötä kirjaimin, kuin myös soittimien kaiverrustyöhön. Pyöreät kaivertimet ovat yleisimmin käytössä hopealle, kirkkaan leikkausjäljen aikaansaamiseksi kuin myös toisiin vaikeasti leikattaviin metalleihin kuten esimerkiksi teräs. Suoran viivan kaivertamiseen käytetään joko kulmikkaita tai pitkulaisia timantin muotoisia kaivertimia. Monenlaisia muita työkaluja käytetään tehostepinnan aikaansaamiseksi.

Filigraani on kultasepäntekniikka, jossa ohuita metallilankoja juotetaan metalliin. Metallilankoja voidaan myös kiinnittää kehykseen, jolloin tulos on pitsimäinen. Tekniikkaa käytettiin jo Troijassa 2000 eaa.

Hopeatyövälineitä

Kultasepänsaha (tai lehtisaha) on työkalu, joka sopii tarkkaan työskentelyyn. Terä asetetaan jännitykseen sahaan kiinni. Se kannattaa kiinnittää todella tiukasti. Terät asetetaan sahaan siten, että terän hampaat osoittavat kädensijaan päin. Terän numero (2/0, 3/0, 4/0…) kertoo terän hampaiden tiheyden, eli mitä suurempi numero on nollan edessä, sitä tiheämpi sen hammastus on. Mitä harvemmassa hampaat ovat sitä karkeampi itse terä on.

Pihdit ovat rakenteeltaan ja ulkonäöltään saksia muistuttavia käsityökaluja, joita käytetään mm. tarttumiseen, taivuttamiseen, leikkaamiseen jne. Erilaisia pihtejä on lukematon määrä ja niillä on hyvin laaja käyttöala. Pihdit voidaan luokitella niiden leukojen muodon mukaan esim. latta-, pyörö- tai kärkipihteihin.

Viila on käsityökalu, jolla lastutaan puuta, metallia tai jotain muuta materiaalia. Viilat soveltuvat esim. reunojen tasaukseen sekä muotoiluun ja terävien nurkkien viistämiseen tai pyöristämiseen. Viila voi olla poikkileikkaukseltaan esimerkiksi pyöreä, kolmiomainen tai suorakaiteen muotoinen. Vastaavasti viiloja kutsutaan pyörö-, kolmio-, tai lattaviiloiksi. 

Viilan materiaalia leikkaavat hampaat muodostavat viilan pintaan karkean kuvion jota kutsutaan hakkaukseksi. Viilan hampaat leikkaavat materiaalia viilaa työnnettäessä. Hakkaus voi olla tiheä tai harva ja viilassa voi olla vain yhdensuuntainen hakkaus tai viila voi olla ristiinhakattu. Erittäin karkeita viiloja kutsutaan raspeiksi, hyvin pienikokoisia kutsutaan neulaviiloiksi.

Skaavari on kaavin, jolla lastutaan metallia. Poikkileikkaus terästä on kolmisakaraisen tähden muotoinen. Muuten terä on kärkeen melko loivasti kapeneva ja pää on terävä. Skaavaria käytetään esimerkiksi reunojen pyöristämiseen. Sormuksen sisäreunan terävän kulman saa helposti viistettyä pyöreämmäksi skaavarilla pyöräyttämällä.

Klova (tai sormuspuristin) on joko puusta tai muovista valmistettu, kiilalla tai ruuvilla kiristettävä puristin. Sen yläpäässä on vahvalla nahalla päällystetyt leuat. Klovaa tai sormuspuristinta käytetään nimensä mukaisesti pääasiassa sormusten tukemiseen istutustyön aikana. Puristinta voidaan pitää kädessä ja tukea se viilaustukeen varta vasten tehtyyn uraan tai kiinnittää tarvittaessa ruuvipenkkiin tai kaiverruskuulaan.

Filssikapulat ovat hiomapaperilla päällystettyjä puukapuloita, joilla hiotaan työstettävästä kappaleesta naarmut pois ennen kiillottamista.

(Kultasepänalan Wiki)