Kulta
Eng. Gold Swe. Guld Fra. Or Ger. Gold Ru.золото
Pindar (n. 522-422 eaa.) sanoi: ”Kulta on Zeuksen lapsi, ei koi eikä ruoste sitä raiskaa”.
Ominaisuudet
Latinankielinen nimi: Aurum (aamunkoiton loiste)
Kemiallinen merkki: Au
Sulamispiste: 1064 ´C
Kiehumispiste: n.2808 ´C
Ominaispaino: 19,3 g/cm3 (20´C:n lämmössä)
Kulta kiteytyy kuutiollisesti ja säilyttää kiiltonsa ilmassa ja vedessä. Se on pehmeä, kiiltävä, erittäin venyvä ja taottava metalli. Kullan ominainen keltainen väri erottaa sen muista metalleista. Kulta kestää hyvin kuivat halogeenikaasut, hapen tai muut ilman sisältämät ainesosat, lipeän ja useimpien happojen vaikutuksen. Kulta liukenee nestemäiseen klooriin, mutta silloinkin siitä muodostuu kultakloridia. Maankuoressa sen keskimääräinen koostumus on 0,005 g tonnissa.
Historiaa
Kulta on kuparin ohella todennäköisesti ensimmäinen metalli, jonka ihminen on oppinut tuntemaan. Ensimmäisiä todisteita sen käytöstä koristeissa ja hienoimpien astioiden valmistuksessa on löydetty Välimeren alueen kulttuurikeskuksista viidenneltä (ja ehkä jo kuudennelta) vuosituhannelta eaa. Rahanlyöntiin kultaa on käytetty jo n. 1700 eaa. Egyptissä.
Kullanhimo on houkutellut ihmisiä moniin uhkarohkeisiin yrityksiin, kuten Meksikon ja Perun valtaamiseen. Kullan etsiminen on muuttanut maailmaa – sen takia on hävitetty kokonaisia kansakuntia, mutta sitä etsittäessä on myös löydetty uusia maanosia ja mantereita.
Suomen Lapista löydettiin kultaa ensimmäisen kerran 1860-luvun lopulla Ivalojoen ja sen eteläisten sivujokien alueilta. Varsinainen kultaryntäys Ivalojoelle tapahtui 1870- luvulla.
Kansanuskomukset kullasta linkki
Malmit
Luonnossa kulta esiintyy lähes kokonaan metallisena, se muodostaa harvoin kemiallisia yhdisteitä muiden aineiden kanssa. Täysin puhtaana sitä tavataan harvoin, sillä useimmiten siihen on sekoittunut kuparia ja hopeaa sekä joskus myös platinametalleja.
Tavallisesti kulta esiintyy hienoina rakenteina (kultahippuina), joskus kiteinä mutta useammin liuskamaisina, kalvomaisina tai rihmamaisina kappaleina muiden kivilajien tai malmien joukossa. Kulta esiintyy myös hyvin hienomaisena jauheena ja joskus sitä löydetään jopa suurina kimpaleina. Suurin kimpale on todennäköisesti Australiasta v.1869 löydetty n. 236kg painoinen ”Hello stranger”.
Valmistus
Kullan vanhin erottamistapa on huuhdonta. Kun kultaa sisältävä maalaji rapautuu ja vesi huuhtoo muodostuneen soran pois, vapautuneet raskaat kultajyväset erottuvat kultahiekkana virran uomiin lähelle muodostumispaikkaansa. Koska kulta on yli 19 kertaa niin raskasta kuin vesi tai noin 7 kertaa niin raskasta kuin suurin osa hiekasta ja sorasta, se on helppo erottaa ja saada puhtaana talteen.
Tavallisimmin kultaa eroteaan siten, että kultapitoiset maalajit murskataan hienoksi hiekaksi ja annetaan valua elohopean yli. Elohopea liuottaa suurimman osan kullasta, ja loput liuotetaan syanidiliuoksessa. Kulta saadaan erotettua elohopeasta tislaamalla elohopea pois.
Nykyisin tärkein kullan erottamistapa on syanidijärjestelmä.
Käyttökohteet
Kultaa käytettiin aluksi koruihin ja koristeluun. Varhain sen huomattiin soveltuvan myös vaihtokauppatavaraksi ja pian siitä alettiin valmistaa rahoja. Etelä-Amerikassa kultaa oli niin paljon että intiaanit valmisivat siitä jopa käyttöesineitä kuten pieniä työkaluja, kalanpyydyksiä ja ompeluneuloja.
Nykyään vain vähäinen osa kullasta joutuu käytännön tarkoituksiin, mutta sitä käytetään esim. tietokoneiden integroitujen piirien ja liitinpintojen valmistukseen sekä avaruusaluksien lämmönheijastimiin suojaamaan alusta auringon lämmöltä.
Ohutta kultafoliota, ns. lehtikultaa, valmistetaan valssaamalla tai takomalla. Vielä ohuempia kultakerroksia saadaan aikaan höyrystämällä. Tällä menetelmällä päällystetty ikkunalasi soveltuu käytettäväksi etenkin kuuman ilmaston maissa, koska se heijastaa lämpösäteilyä paremmin kuin näkyvää valoa.
Kultaa käytetään joskus myös valokuvaustekniikassa ja lääketieteessä sitä käytetään esim. nivelreuman hoitoon ja hampaiden paikkaukseen.
Pääosa maailman kullasta on harkkoina valtioiden pankkiholveissa, jonne sitä on kerätty liikkeellä olevien seteleiden katteeksi.
Nykyisin kultaa käytetään pääosin koruihin ja koriste-esineisiin.
Leimattavat pitoisuudet
Vanhaa painomittaa, karaattia on käytetty kullan painoyksikkönä. Yksi karaatti on noin 9,7 grammaa. Jalometallituotteina saa Suomessa markkinoille valmistaa, maahantuoda ja myydä tuotteita, jotka sisältävät kultatuotteissa vähintään 375 massan tuhannesosaa (promillea) puhdasta kultaa. Suomessa sallitut leimattavat pitoisuudet ovat 375, 585, 750, 916, 999
Keltakultaseokset
Suomessa keltakultaa valmistettaessa kullan lisänä käytettävien hopean ja kuparin yleisin seossuhde on 1:2. Tällöin muodostuu eurooppalaista keltaista väriä punertavampi lejeerinki, joka perinteisesti on miellyttänyt suomalaisia käyttäjiä.
Vihreä kulta
Hopean lisääminen kultaan vaalentaa kullan väriä muuttaen sen vihertävän sävyiseksi. Vihreä sävy esiintyy kultapitoisuuden ollessa 600-700 promillen välissä ja syvimmillään se on 646 promillen pitoisuudessa kultaa ja loput hopeaa.
Punainen kulta
Kultaan saadaan punaista sävyä kuparin määrää vaihtelemalla.
Sininen kulta
Sinisävyiset kultaseokset ovat usein erittäin hauraita ja enemmän harmaan kuin sinisen sävyisiä. Seokset sopivat parhaiten valuun, koska ne ovat erittäin hauraita ja niiden muokkaaminen on todella vaikeaa, takominen lähes mahdotonta.
Lila kulta
Kultaan saadaan lila värisävy lisäämällä joukkoon alumiinia. Seos sopii ainoastaan valukappaleisiin.