Lahden Kivi- ja Koruharrastajat ry on Lahdessa toimiva kivi- ja korukerho. Yhdistyksemme on perustettu vuonna 1996 Kiviteam ry:n nimellä ja nimi on muutettu Lahden Jalo- ja Korukiviharrastajat ry:ksi marraskuussa 2002 sekä edelleen Lahden Kivi- ja Koruharrastajat ry:ksi toukokuussa 2019.

Kerhon tarkoituksena on toimia kivien ja mineraalien keräilystä, hionnasta, tutkimisesta yms. kiinnostuneiden henkilöiden yhdyssiteenä. Yhdistys tekee aktiivista työtä kiviharrastuksen ja tietämyksen edistämiseksi harrastajien keskuudessa sekä samalla tukee ja kehittää alan harrastustoimintaa. Panostamme suomalaisten jalokivien ja korukivien tuntemukseen, keräilyyn ja hiontaan sekä korunvalmistukseen. Yhdistyksemme järjestää kursseja, joilla neuvotaan tapoja työstää kiviä koruiksi ja koriste-esineiksi.

Suomen maaperässä on suuri määrä kauniita ja värikkäitä kivilajeja, joita voidaan leikkaamalla, muotoilemalla ja hiomalla työstää kauniiksi ja kestäviksi tuotteiksi. Jäsenemme oppivat tunnistamaan kiviä luonnossa ja tietämään, kuinka kivet voidaan eri tavoin viistämällä tai pyöröhiomalla saada haluamaansa muotoon ja kokoon. Parhaiten työstettäväksi sopivia kiviä löytää sorakuopista, rannoilta, tietyömailta ja paikoista, joissa pintamaa on poistettu paljastaen alla olevan mineraalimaan. Hiottavaksi sopivia kiviä voi lisäksi ostaa alan liikkeistä, kaivoksilta ja kivimessuilta.

Yhdistyksellämme on monipuoliset koneet korukivien viiste- ja pyöröhiontaan sekä työstöön tarvittavat tarvikkeet. Neuvoja koneiden käyttöön ja työstömenetelmiin saa ohjaajalta sekä kokeneilta kerholaisilta. Kerhotiloissamme on kivenhionnan lisäksi mahdollista tehdä hopeakoruja langasta ja levystä tai vaikkapa vanhoista hopeaesineistä. Sopivien työkalujen lisäksi opetusta hopeakorujen tekoon ja kivenistutukseen saa erikseen järjestettävillä viikonloppukursseilla.

Kerhon toiminta perustuu jäsenistön omaan osaamiseen, aktiivisuuteen ja kiinnostukseen kivimaailmaa sekä hopeantyöstöä kohtaan.